Kun vuoden 2015 turvapaikkakriisi oli synkimmillään, alkoi yhä suurempi osa kansasta kysyä: ”Miksette vain laita niitä rajoja kiinni?” Tämä oli täysin oikeutettu kysymys ja vaatimus tilanteessa, jossa maahamme lappasi päivittäin suuri määrä turvapaikanhakijoita, joista merkittävä osa tuli Suomeen etsimään sosiaaliturvaa eikä fyysistä turvaa.

Vaikka tilanne oli kaoottinen, niin valitettavasti rajojen sulkeminen ei olisi parantanut asioita millään tavalla. Tämä johtuu siitä, että Suomi on oikeusvaltio ja oikeusvaltiossa noudatetaan lakia kaikissa tilanteissa. Ja nimenomaan Suomen laki (ja sen taustalla olevat erilaiset kansainväliset sopimukset) takaa, että jokainen rajallemme tuleva henkilö voi hakea turvapaikkaa ensimmäiseltä kohtaamaltaan viranomaiselta. Siis myös rajavartijalta, sotilaalta tai poliisilta.

Toisin sanoen ei olisi ollut mitään merkitystä, vaikka jokaisella rajanylityspaikalla olisi ollut rajatarkastukset, pörrännyt kymmenen panssarivaunua ja sojottanut sata konekivääriä. Ainoa asia, mitä tulijan täytyi sanoa oli ”asylum”, ja sen jälkeen hän oli ja on yhä oikeutettu aloittamaan turvapaikkaprosessin, saa henkilökohtaisen käsittelyn, lakiapua, majoituksen, valitusoikeudet jne. Näin siis riippumatta siitä, onko hakemus aiheeton tai onko henkilö tullut turvallisen maan läpi.

Se on väärin. Se on raivostuttavaa. Silti ”rajan sulkeminen” eli rajatarkastusten tekeminen jokaiselle maahantulijalle ei pitäisi yhtäkään turvapaikkashoppailijaa poissa maasta, vaan aiheuttaisi vain rajatarkastuksen vaivan niille miljoonille rajanylityksille, jotka suomalaiset itse tekevät naapurimaihin.

Kun siis esimerkiksi Ruotsi osittain palautti rajatarkastukset, se ei johtanut yhdenkään turvapaikanhakijan käännyttämiseen. Toistan: ei yhdenkään. Jokainen turvapaikanhakija on otettu Ruotsiin vastaan, jos hän on vain maan rajalle päässyt. Suomelle toki oli hyvä, että Ruotsi lopulta päätti noudattaa EU:n yhteisiä sääntöjä ja pysäyttää pakolaisvirran omaan maahansa.

Vuoden 2015 turvapaikkakriisin jälkeen Suomen maahanmuuttopolitiikkaan on tehty useita kymmeniä järkeistäviä toimenpiteitä ja Suomi tekee nyt historiansa kireintä maahanmuuttopolitiikkaa. Silti perusongelmia ei edelleenkään ole ratkaistu, koska lainsäädännön perusta on yhä kelvotonta. Aiempina vuosikymmeninä hallituksemme ovat hyväuskoisesti sitoneet Suomen tiukasti erilaisiin sopimusjärjestelmiin, jotka kieltävät muuttamasta yllä kuvattua turvapaikkajärjestelmää.

Koska rajojen sulkeminen ei estä turvapaikanhakua, on mietittävä, miten turvapaikkajärjestelmä voitaisiin muuten tehdä toimivaksi ja oikeudenmukaiseksi. Juuri siksi Siniset on ehdottanut koko turvapaikkaprosessin siirtämistä EU:n ulkopuolelle. Jos turvapaikkaa olisi pakko hakea EU:n ulkopuolella tai ulkorajalla olevissa keskuksissa, joissa myös odotettaisiin lopullista turvapaikkapäätöstä, saataisiin tilanne pysyvästi hallintaan. Pakolaisvirrat ympäri Eurooppaa estettäisiin ja palautuksesta kieltäytyvät hakijat olisivat jo valmiiksi EU:n ulkopuolella, eivätkä täällä jättämässä valituksia ja uusintahakemuksia tai tekemässä rikoksia.

Siltä varalta, että EU-tason ratkaisu ei etene, on seuraavissa hallitusneuvotteluissa välttämätöntä ottaa esille, missä laajuudessa Suomi voi tulevaisuudessa pyrkiä uudelleentulkitsemaan kansainvälistä sääntelyä ja edesauttamaan sen muuttamista vastaamaan paremmin 2000-luvun ongelmiin. Sopimukset tehtiin täysin erilaisessa maailmassa, jossa pakolaisuutta (ja etenkään elintasopakolaisuutta) ei nykyisessä mittakaavassa ollut. Siksi on täysin selvää, että vanhentuneiden sopimusten tulkintaa täytyy mukauttaa vastaamaan jo kauan sitten muuttunutta maailmaa.

Kansalaiset ympäri Euroopan vaativat ratkaisuja näihin ongelmiin ja ovat oikeassa niin tehdessään. Suomalaisten oikeustajuun ei mahdu, että kuka tahansa maailmassa voi tulla Suomeen ja elää kustannuksellamme, kunnes itse suvaitsee siirtyä eteenpäin lypsämään seuraavaa kohdemaata.