Suomi on saapunut tienristeykseen. Monet talouden mittarit näyttävät hallituksen toimenpiteiden ansiosta pitkästä aikaa hyvältä. Samaan aikaan on kuitenkin tunnustettava, että yhteiskuntamme syvärakenteessa on yhä paheneva sairaus: tulevaisuuden suomalaisista on tulossa uhanalaisia. Esimerkiksi tällä viikolla saimme lukea, että viime vuonna syntyi 3000 vauvaa vähemmän kuin toissa vuonna ja että kokonaishedelmällisyys historian alhaisin.

Kieltäydyn uskomasta, että suomalaisten syntyvyys on lopulta kiinni jostain yksittäisestä sosiaalituesta tai liian kaukana sijaitsevasta päiväkodista. Tuskin missään perheessä suunnitellaan lastenhankintaa sen mukaan, että mitä seuraavan vuoden äitiyspakkaus sisältää tai onko lapsilisään tulossa viiden prosentin korotus vai leikkaus.

En tietenkään tarkoita tällä sitä, etteikö palveluita pitäisi parantaa tai lapsiperheiden asemaa kohentaa. Mutta kun katsoo sinne, missä lapsia syntyy paljon, niin huomaa ettei lapsia hankita, koska palvelut ovat kohdallaan, vaan siksi ettei niitä ole ollenkaan.

Olisi myös houkuttelevaa huomauttaa, että laskeva syntyvyys tulee ajamaan koko eläkejärjestelmämme massiiviseen kriisiin ja että pitkällä aikavälillä se vaarantaa koko kansantalouden. Tämä olisi tietenkin totta, mutta valitettavasti se olisi jatkumoa samalle ajattelutavalle, jonka kautta olemme nykytilanteeseen nähdäkseni ajautuneet.

Kyse on nimittäin arvojen kriisistä. Olemme alkaneet pohtia lasten hyötyjä ja haittoja suhteessa uraan, elämäntapaan tai ilmastonmuutokseen. Jos yhteiskunta keskittyy ainoastaan hyvinvointiin ja tasa-arvoon, niin se saattaa helposti unohtaa muita arvoja, joiden vuoksi se lähti niitä alun perin tavoittelemaan.

Sanon tämän silläkin uhalla, että joku loukkaantuu, mutta lapset ovat suurin merkityksellisyyden lähde mitä elämässä on. On tärkeää ajaa hyviä asioita ja yrittää tehdä maailmasta parempi paikka, mutta se paikka missä ihminen eniten elää on koti ja kodin tekevät läheiset.

Hyvä elämä on muut ihmiset. Toiset ihmiset, menneet, nykyiset ja tulevat ovat valtavan arvokkaita toisilleen, mutta ihminen ei ole vain väline järjestelmän osaksi, vaan arvo sinänsä. Meidän ei tule huolehtia syntyvyydestä siksi, että se vaikuttaa järjestelmään, vaan siksi että ilman heitä ei ole mitään tulevaisuutta jota puolustaa.