Ruotsi on toiseksi suurin suomea puhuvien kotimaa. Silti siellä suomen asema on heikko. Ruotsi ei nimittäin järjestä suomenkieliselle vähemmistölleen edes omien lakiensa – saati kansainvälisten suositusten – edellyttämää kielenopetusta. Euroopan neuvosto onkin huomauttanut Ruotsia aiheesta toistuvasti. Tuorein huomautus tuli kesällä.

Ruotsissa asuu laskutavasta riippuen jopa 700.000 suomalaistaustaista ihmistä, jotka ovat enemmän tai vähemmän integroituneita ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Joukko on moninainen ja juontaa historiansa ainakin 1400-luvulle.

Ruotsissa on vuonna 1999 voimaantullut vähemmistölaki, jossa suomenkieliset tunnustetaan yhdeksi kansallisista vähemmistöistä, joille taataan palveluita omalla kielellä. Yksi tällainen palvelu on nimenomaan oman äidinkielen opetus.

Ongelma on se, että lakia ei noudateta. Kunnat, joiden vastuulla palveluiden järjestäminen on, eivät käytä rahaa suomenkielisen henkilökunnan palkkaamiseen, koska lain rikkomisesta ei ole asetettu sanktioita. Sekä lainsäädännössä että asenteissa on siis parannettavaa. Euroopan neuvoston suositus minimimääräksi äidinkielen opetusta olisi 3-4 viikkotuntia.

Pääsin eilen kysymään Pohjoismaiden neuvoston kokouksen tauolla Ruotsin kollegaltani, kulttuuri- ja vähemmistöministeri Alice Bah Kuhnkelta, miten hän näkee suomenkielisten tilanteen ja parantamisen. Hänkin jakoi käsityksen, että kielioikeudet toteutuvat tällä hetkellä puutteellisesti ja paikallisia eroja niiden toteutumisessa on runsaasti.

Olen jo luvannut ottaa hallituskumppanien kanssa esille kielipoliittisen ohjelman laatimisen. Suomen kielen lautakunta totesi viime viikolla, että suomen asema on uhattu myös kotimaassa muun muassa tieteen kielenä. Osa kielipoliittista ohjelmaa olisi mielekästä olla myös Ruotsissa asuvien suomenkielisten asemasta huolehtiminen. Ruotsin tulevalta hallitukselta on vaadittava aktiivisia toimia suomenkielisten oikeuksien toteuttamiseksi myös käytännössä.