Ihmisillä on politiikasta usein kielteinen mielikuva, joka saa heidät tuntemaan koko politiikan vieraaksi, vaikka siinä päätetään juuri heidän asioistaan ja rahoistaan. Miksi tuo mielikuva sitten on niin vaikea muuttaa? Koska se on monelta osin oikea. Julkaisen tammikuun aikana 4-osaisen blogisarjan siitä mikä politiikassa on vialla, ja miten sen tulisi muuttua.

Ihmisiä on jo kauan tympäissyt poliittinen keskustelu eduskunnassa. Moni arvelee opposition ja hallituksen vastakkainasettelun olevan vain jonkinlaista teatteria, jossa roolit vaihtuvat vaalien myötä, mutta itse näytelmä pysyy täysin samana vaalituloksesta riippumatta.

No, näinhän asia pitkälti on ollutkin.

Ajatellaanpa vaikka tämän vaalikauden kiivaimpia keskusteluja, jotka ovat liittyneet menoleikkauksiin. Kaikki eduskunnassa olevat puolueet ovat eri hallituksissa toimiessaan osallistuneet monenlaisiin menoleikkauksiin. Kaikki. Silti oppositiossa ollessaan ne järjestään ilmoittavat vastustavansa jokaista leikkausta. Tämä vuodesta toiseen jatkuva ilmeinen ristiriita sanojen ja tekojen välillä, johon kaikki puolueet ovat syyllistyneet, on varmasti kansalaisten silmissä omiaan horjuttamaan koko poliittisen järjestelmän uskottavuutta.

Samaan aikaan politiikkamme erikoisin osa-alue on se, että totuuden puhuminen erityisesti taloudesta harvoin voittaa kannatusta. Lähes aina tähän saakka Suomessa on vaalit voitettu lupaamalla jotain taloudellista hyötyä, jota yleensä ei sitten ole pystytty toimittamaan. Loputtomista toteutumattomista lupauksista huolimatta oppositiossa yleensä pystytään nostamaan kannatusta nimenomaan antamalla lisää mahdottomia taloudellisia lupauksia.

Miksi ihmeessä tämä onnistuu? Osa ongelmaa on siinä, että suomalainen media seuraa kyllä tarkkaan hallituksen toimenpiteitä (kuten kuuluukin) ja arvostelee kaikkea mitä se tekee (mihin myös kaikilla on oikeus), mutta päätösvallattomaan oppositioon ei kohdistu vastaavaa kriittistä tarkastelua. Tämä auttaa oppositiota herättämään mahdottomia odotuksia.

Järjestelmäämme kuuluu lähtökohtaisesti se, että koska oppositiosta ei juurikaan hoideta mitään yhteisiä asioita, silloin tehdään lähes pelkästään puoluepolitiikkaa. Jotainhan on keksittävä silloin, kun ei ole varsinaista valtaa, mutta pitäisi silti herättää äänestäjien kiinnostusta. Esimerkiksi oppositiopuolueiden varjobudjetit ovat pääosin puoluepolitiikkaa. Siksi varjobudjeteista syntyy kansalaisille väärä mielikuva, että aina olisi jotain paljon helpompia vaihtoehtoja, joita ei vain jostain käsittämättömästä syystä koskaan käytetä – ei nyt, eikä käytetty silloinkaan, kun kulloinenkin oppositio itse oli hallituksessa.

Eli Suomen nykyisen poliittisen keskustelun voisi tiivistää jonkinlaiseksi puoluepoliittiseksi puijauskilpailuksi, jossa kansalaisen kannattaa olla tarkkana, tai häntä vedätetään aina uudestaan ja uudestaan samoilla tarinoilla, vaikka mikään ei todellisuudessa vaalien jälkeen muutu. Kun jokainen puolue vuorollaan sanoo mitä tahansa olettaa kansalaisten haluavan kuulla, lopulta kansalaiset eivät halua kuulla enää mitään. Silloin koko järjestelmä horjuu.

Jos sinä haluat muutosta, sinun täytyy vaatia sitä ja äänestää sen puolesta. Sininen linja on sanoa tylykin totuus niin kuin se on, mitä tälläkin blogisarjalla pyrin tekemään. Politiikan käytäntöjen muuttaminen on erittäin vaikeaa, mutta minulla ja Sinisillä on vilpitön pyrkimys kertoa järjestelmän ongelmista ja yrittää korjata niitä.

Erityisen tärkeä on muistaa, että tulokset ovat ratkaisevia, eivät puheet. Puolueiden tavoiteohjelmien on oltava toteuttamiskelpoisia, eikä mahdottomilla lupauksilla pidä ratsastaa. Puolueiden linjojen on säilyttävä johdonmukaisina niin oppositiossa kuin hallituksessa, jotta koko järjestelmän uskottavuus voidaan pelastaa.

 

6 Responses to Miksi poliittisen puhumisen on muututtava

  1. Sininen sanoo:

    Terho:”Samaan aikaan politiikkamme erikoisin osa-alue on se, että totuuden puhuminen erityisesti taloudesta harvoin voittaa kannatusta.”

    Sosiaaliset tuet on Suomessa tasolla joka ei ole mielestäni mitenkään perusteltavissa, Järjestelmämme mahdollistaa jopa työttömyysturvan maksamisen ihmisille joilla voi olla satojen tuhansien eurojen nettovarallisuus. Todennäköisesti Suomesta ei löydy koskaan puoluetta joka uskaltaisi alkaa ajamaan enemmän palkansaajien etua koska se olisi tietenkin vasemmiston mielestä liian kovaa politiikkaa.

    Ruotsissa on parempi järjestelmä.https://m.kauppalehti.fi/uutiset/ruotsissa-sosiaaliturvalla-on-tiukemmat-ehdot–autokin-pakko-myyda—suomessa-lapsiperheelle-500-e-kk-enemman/XfimrGwm?ref=twitter:fdbb

  2. ymmärtääkö joku politiikkaa sanoo:

    Siis hallitus tekee töitä ja oppositio teatteria. Hallitus taas tekee ensimmäisinä päivinään hallitusohjelman, jossa on annettu vähemmän vahvoille hallituskumppaneille kaikki se, mitä ne ylipäätään tulevat saamaan. Kuka vie hallitusta?

    Kesällä Kultarannassa uusin nobelistimme antoi aika hurjia lausuntoja siitä, miten ihmisten tulisi valita ehdokkaansa arvojen perusteella ja jättää sitten poliittiset lehmänkaupat edustajiensa hoidettaviksi. He kuulemma kuitenkin tietävät asioita, joita äänestäjä ei voi tietää ja siksi heihin on vain luotettava. Tämä on minusta suora kehoitus ihmisille luopua politiikan seuraamisesta. Tosin itsekin ymmärrän politiikkaa nyt entistä vähemmän, kun innostuin sitä seuraamaan. Kertooko se jotain minusta vai politiikasta?

    Tohtiiko kukaan kertoa, miten raadollisesti hallitusohjelma syntyy ja mitkä voimat päättäjiä vievät.

  3. Seuraava kysymys sanoo:

    Hesarin pääkirjoitus aamulla:

    ”KANSANVALLAN kannalta tilanne on silti otollinen. Kun mikään muu ei auta, viimeisenä keinona on usein se, että kokeilee totuutta. Siksi Sampo Terhon kannattaa puhua suunsa puhtaaksi siitä, miten yhteistyö hallituksessa ei toimi.”https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005536328.html

    Otetaan siis kiitollisuudella vastaan tämä rehellinen demokratiakritiikki. Kansalaiset ovat jo pitkään kokeneet, että demokratia on rikki.

    Tosin hesarin valtapopulismi on pitkään ollut oleellinen osa rikkoutunutta demokratiaa.

    Terhon ensimmäinen teksti kertoi, että hallituksessa jotkut (Kokoomus?) pelaa omaa peliään. Toisessa kerrottiin opposition teatterista äänestäjien kosiskelussa. Odotetaan kolmatta ja neljättä kirjoitusta. Onko pelille ja teatterille vaihtoehtoja?

  4. Milja H. sanoo:

    Politiikassa ongelmana on se, että tyypillisesti (kuten tässäkin blogissa) poliitikot esittävät, että juuri heidän tapansa ratkaista joku kysymys perustuu ”totuuteen” ja on ”ainoa vaihtoehto”. Todellisuudessa ”totuus” on yleensä jonkun (esim. poliitikon tai hänen rahoittajansa) mielipide tai tulkinta, ja äärimmäisen harvoin jonkin asian ratkaisemiseksi on vain yksi vaihtoehto. Se, miten helppo joku ratkaisu on, on myös hyvin suhteellista. Edelleen kaipaisin näihin teksteihin lisää konkretiaa. Mitkä esimerkiksi ovat opposition varjobudjeteissa esiintyviä ns. ”helppoja ratkaisuja”, jotka todellisuudessa eivät voi toimia? Ja ennen kaikkea, miksi ne eivät voi toimia?

  5. j sanoo:

    Kirjoitus on hyvä ja ongelma on varmasti todellinen. Tätä toimintaa voi kuitenkin vastustaaa paljastamalla raa’asti ne tahot, jotka tätä harjoittavat. Paljastamisella tarkoitan toimintaa, jossa nimetään ne tahot joiden kanssa asioita on sovittu, ja asiat joista on sovittu. Tämän jälkeen paljastetaan kuinka on toimittu ristiriidassa.

    Haittapuolena tällaisessa toiminnassa on se, että nolatuksi joutuneet osapuolet tulevat eittämättä kohdistamaan toimenpiteitä toimintaa harrastavaan tahoon. Kyseessä on siis eräänlainen ”poliittinenitsemurha”.

    Nykyisen kaltaisessa tilanteessa Terholla on erinomainen mahdollisuus yrittää vaikuttaa politiikan henkeen hallituksen sisällä. Toinen asia on kuitenkin blogissakin mainostettu lehdistön kritiikitön kannatus kaikelle oppositiopolitiikalle. Osasyynä tähän on lehdistön jäsenten yleinen tietämättömyys/piittaamattomuus/tarve myydä lehtiä, sen sijaan että pyrittäisiin aidosti kritisoimaan ja, luoja paratkoon, esittämään aitoja parannusehdotuksia jonkun toisen esitykseen.

  6. Esko Nurminen sanoo:

    Pentti Heiskanen: halla-aholaisten naljailut ovat sitä, että se miltä näyttää on totuutemme, ei se, miten asiat syvällisemmin menivät ja miksi.
    Eipä ollut Halla-aholla ymmärrystä, että ei hallituspuoluetta voi johtas Brysselistä. Eikö ymmärrystä katua puheitaan. Hän on niin oikeassa. Ja nuiva pitää olla.