Viime perjantaina päättyi yksi luku kamppailussa suomalaisten kielivapaudesta, kun eduskunta äänesti nurin kansalaisaloitteen vapaaehtoisen ruotsin opiskelun puolesta. Tulos oli selvä 134-48. Kansalaisten suuren enemmistön kantaa puolusti odotetusti lopulta vain yksi puolue, Perussuomalaiset.

Lopputulos ei ollut yllätys, onhan koko tämä vaalikausi kyvyttömine hallituksineen ollut melkeinpä tragikoominen vaihe Suomen poliittisen historiassa. Suomenkielisistä suomalaisista 74 % toivoo ruotsin opiskelun vapaaehtoisuutta, mutta kansanedustajien enemmistö päätti edustaa äänestyksessä jotain muuta tahoa kuin kansaa. Aloite ei myöskään missään vaiheessa saanut perinteistä mediaa puolelleen, ja aloitteen kaatuminen on kuitattu melko vähin äänin, aloitteen tekijöitä oikeastaan lainkaan kuulematta.

Kansalaisaloite itsessään oli silti monessa mielessä menestys. Ensinnäkin eduskunta hyväksyi aloitteen ansiosta ehdotuksen, että selvitetään mahdollisuus kokeilla alueellisesti vapaampaa kielivalintaa. Tämäkin pieni edistysaskel olisi toteutuessaan jotain ennen kuulumatonta.

Toisekseen aloite piti parin vuoden ajan esillä yhtä yhteiskuntamme selkeää epäkohtaa, jonka hallitus olisi halunnut haudata. Aloite myös pakotti kansanedustajat avoimesti paljastamaan, seisovatko he kielikysymyksessä rakentavan vapauden vai järjettömän pakon puolella (äänestystulos löytyy tästä, ei-äänet puolsivat kansalaislaoitetta). Totuuden paljastuminen oli sitäkin tärkeämpää, koska ennen vuoden 2011 vaaleja moni kansanedustaja lupasi vaalikoneissa äänestäjilleen kannattaa kielivapautta, mutta nyt tosipaikan tullen äänestikin pakon puolesta.

Hyvää tilanteessa on myös se, että asiaan voidaan palata hyvin pian. Seuraavat vaalit ovat vain puolentoista kuukauden päässä. Paine sallia Suomen nuorisolle oikeudenmukaiset, yksilölliset ja laajempaa sivistystä tukevat kieliopinnot on nyt korkeampi kuin koskaan. Aloitteen ympärillä käyty kansalaiskeskustelu on yhä selvemmin kirkastanut, ettei pakkoruotsin säilyttämiselle ole yhtäkään järkiperäistä perustelua, ainoastaan henkilökohtaisia tunnesyitä sekä halua takertua menneisyyteen ja tietysti valvoa itsekästä ryhmäetua. Tästä hyvä esimerkki oli kansalaisaloitteesta eduskunnassa käyty keskustelu, joka aloitteen vastustajien osalta oli hämmentävä latteuksien paraati (keskustelun voi lukea tästä sivulta 16 alkaen – jos verenpaine sallii).

Huomionarvoista on, että pakkoruotsin kannattajat toistavat vuodesta toiseen itsepintaisesti samoja, lukemattomia kertoja kumottuja väittämiään, ilman että vastapuolen esittämät järjelliset hyötyperusteet millään tapaa vaikuttavat heidän ajatteluunsa. Tämä on jälleen osoitus siitä, ettei Suomessa tehty politiikka vaihdu, elleivät päättäjät vaihdu. Vanhat puolueet ovat kyvyttömiä ja haluttomia korjaamaan selkeintäkään yhteiskuntamme epäkohtaa, edes kansalaismielipiteen laajalla tuella. Ovatko nämä puolueet sopivia johtamaan Suomea ja päättämään sinun asioistasi? Huhtikuun 19. päivä sinä päätät.

Taantumuksellinen kielipolitiikka sai siis jatkoaikaa, mutta kamppailu jatkuu aina siihen saakka, kunnes väistämätön kielivapaus on saavutettu. Kiitos vielä kaikille aloitteen allekirjoittaneille kansalaisille, kaikille siihen nimiä keränneille aktiiveille ja kaikille sitä tukeneille kansanedustajille!

 

3 Responses to Kiitokset kielivapautta ajaneen kansalaisaloitteen tukijoille!

  1. Lakkomies sanoo:

    Itse en ole osallistunut syksystä asti enää pakolliseen ruotsin kielen opetukseen, vaan boikotoin niitä.

  2. Miten lakkomies boikotoi? sanoo:

    Edellä lakkamies sanoo olleensa osallistumatta pakolliseen ruotsin kielen opetukseen.
    Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

    Pakkoruotsin opetusta pitäisi boikotoida, kun vaan keksittäisiin keinot siihen, miten homma hoituu käytännössä.

  3. JV Lehtonen sanoo:

    ”Lakkomies” voisi tosiaan jakaa kokemuksia, miten Suomessa onnistuu välttämään pakkoruotsin.. Voitaisiin monistaa parhaimmat käytännöt koko maan alueella. Jos yksittäinen kansalainen menee lakkoon, ei sillä ole vaikutusta kuin korkeintaan häneen itseensä. Kynnys kansalaistottelemattomuuteen on kyllä laskenut, kun eliitti tekee kansan enemmistön kannalta epäedullista politiikkaa vuosikymmenestä toiseen.
    Ponnen hyväksyntä kertoo siitä, että meillä on nyt vanhanaikainen yleissivistyskäsitys, ja sentään sen eliitti on valmis uudelleenarvioimaan.