Itämeren suojelu on keskeisimpiä ympäristökysymyksiä, joita meidän tulisi EU:n avulla kyetä ratkaisemaan – meille suomalaisille ehkä jopa keskeisin. EU onkin tiedostanut Itämeren tärkeyden ja tarkoitus on tähän syksyyn mennessä aikaansaada EU:n Itämeristrategia, jonka toteuttamiselle on jo varattu rahoitusta 30 miljoonaa euroa. Kuten niin usein, hyvä EU-hanke uhkaa kuitenkin kaatua asianomaisten kiistelyyn siitä, miten rahat tulisi käyttää. Jos kiista venyy, lopputuloksena voi olla koko rahoituksen menettäminen.

Itämeri on Suomelle erittäin läheinen, onhan meillä merenrantaa noin 6300 kilometriä (suuri pituus johtuu rantaviivan rosoisuudesta, siis niemistä ja lahdista, saaret lasketaan vielä erikseen). Itämeremme voi kuitenkin huonosti. Suurin ja näkyvin ongelma on pitkään jatkunut rehevöityminen, joka on viime vuosikymmenien aikana päässyt niin pahaksi, että Itämeri käytännössä rehevöittää jo itse itseään. Mereen päästämämme fosfori- ja typpikuormitus käynnisti vähitellen noidankehän, jossa merenpohjaan laskeutuneet ravinteet pahensivat alusveden happikatoa, mikä edelleen vapauttaa siellä luonnostaan olevia fosforiyhdisteitä.

Rehevöityminen näyttäytyy meille ennen kaikkea sinileväkukintoina, jotka runsaina vuosina peittävät melkein koko merenpinnan. Pinnan alla muhiva happikato puolestaan hävittää pohjan eliöstöä. Jopa kolmannes Itämeren pohjasta kärsii tällä hetkellä happikadosta.

Epätoivoon ei silti pidä vaipua. Vuosien varrella on saatu aikaan jo paljon Itämeren pelastamiseksi. Teollisuuden päästöt on suureksi osaksi laitettu kuriin, samoin kotitalouksien jätevedet ryhdytty puhdistamaan. Ongelmallisin asia on tätä nykyä maatalous, jonka lannoitteiden virtaaminen Itämereen jokien välityksellä pitäisi pystyä ehkäisemään.

Lisäksi Itämeren eliöstöä uhkaavat muilta meriltä saapuvien laivojen mukana kulkevat vieraat lajit, joita pääsee veteen muun muassa laivojen painolastivesiä tyhjennettäessä. Rahtilaivat saattavat myös laskea mereen likaisia pilssivesiään. Matkustajalaivoilla puolestaan on edelleen lupa laskea jätevetensä mereen, vaikka tämän kieltämiseksi on kampanjoitu jo pitkään – osa laivayhtiöistä onkin luopunut käytännöstä.

Itämeren suojelemiseksi tarvitaan EU:ta ja vielä laajempaakin kansainvälistä yhteistyötä. Itämereen virtaavien jokien takia meren valuma-alue ulottuu Valko-Venäjälle ja Ukrainaan saakka, joista voi siis valua ravinteita meille asti. Samoin Venäjän ja erityisesti Pietarin kaupungin jätevedet ovat varsinkin Suomenlahdelle huomattava rasite, niin suuren väestönsä kuin huonomman jätevesipuhdistuksen takia.

Suurin Itämeren yllä leijuva äkillisen katastrofin uhka on öljyonnettomuus, jonka riski on kasvanut Venäjän öljysatamien liikenteen lisääntyessä. Liikenteelle tulisi kehittää selkeä lennonjohtoa vastaava ohjausjärjestelmä, ja pahimpaankin eli öljyntorjuntaan täytyy varautua. Erityisen tärkeää olisi kokonaan estää yksirunkoisten tankkerien käyttö Itämerellä, mutta Venäjä ei ole ollut halukas tähänkään, vaikka EU-maat ovat ajaneet asiaa ponnekkaasti.

Toki Itämeren suojelemiseksi voidaan toimia muidenkin järjestöjen kuin vain EU:n puitteissa. Muun muassa vuosittain kokoontuva HELCOM (The Helsinki Commission) on antanut jäsenmailleen suosituksia Itämeren suojelusta jo vuodesta 1980 lähtien. Samoin me kaikki voimme omassa elämässämme auttaa Itämeren asiaa, esimerkiksi noudattamalla seuraavia ohjeita (lista on kirjasta Kotimeri – Itämeri ympärillämme):

1. Käytä ympäristöä vähän kuormittavia ja helposti hajoavia pesuaineita ja muita kodin kemikaaleja
2. Huolehdi, että käyttämäsi pesuvedet eivät kulkeudu vesistöihin. Älä pese mattoja rannalla tai laiturilla
3. Huolehdi mökkisi asianmukaisesta sauna- ja käymälävesien käsittelystä ja talteenotosta
4. Liikkuessasi merellä, rannikolla tai saaristossa ota huomioon Itämeren luonto ja sen eläimet
5. Suosi laivayhtiöitä, jotka huomioivat ympäristön
6. Suosi poliitikkoja ja puolueita, jotka toimivat Itämeren hyväksi.

 

4 Responses to Itämeren oltava EU:n keskeisimpiä suojelukohteita

  1. jore sanoo:

    Onkohan esimerkkejä ympäristönsuojelusta, jossa jokin alueellinen saastumis- tai rehevöitymisongelma on saatu valtioiden välisellä yhteistyöllä hallintaan?

    Suomella taitaa olla aika huono maine Itämeren suojelussa, ei tietääkeeni ole saanut juurikaan aikaiseksi kongreettisia toimia. Aika passiivista toimintaa on ollut tähän asti Itämeren suojelu, lähinnä vain juhlapuheita ym.

    Itämeri voisi toimia esimerkkinä, miten valtioiden välinen yhteistyö toimii.

  2. Jaassu sanoo:

    1. Käytä ympäristöä vähän kuormittavia ja helposti hajoavia pesuaineita ja muita kodin kemikaaleja

    Vanha kunnon Mäntysuopa taitaa tässäkin osoittaa paremmuutensa ja tavallinen pahvi- tai paperilaatikossa oleva perussaippua. Ei tule turhaa muovijätettä myöskään pakkauksista.

  3. Kazakstan sanoo:

    Toivotaan, että mahdollisimman moni noudattaa tuota kuudetta neuvoa. 🙂

  4. Eero sanoo:

    Suomi on itse asiassa onnistunut rajoittamaan paljonkin ravinnepäästöjään Itämereen. Takavuosina esim. sellutehtaat päästeli rumasti päästöjä vesistöihin. Esim. Uimaharjun tehtaan takia Pielisjoki oli ajoittain yhtä leväistä röppöä. Rajoitukset astui voimaan ja kalustoa uusittiin. Noista ajoista Pielisjoen vedet ovat puhdistuneet suorastaan puhtoisiksi. Sama on tapahtunut myös monen muun sellutehtaan liepeellä. Myös maatalouden päästöjä on onnistuttu tuntuvasti rajoittamaan kaupunkien viherpiiperoiden propagandasta huolimatta.

    Nyt ollaan mielestäni menossa Suomessa jo liiottelun puolelle. Tiukkenevat jätevesisäännökset maaseudun haja-asutusalueilla ovat naurettavia. Vanha, edullinen ja toimiva systeemi korvataan uudella ja kalliilla. Saavutetut edut tulevat olemaan mitättömät kustannuksiin nähden. Järkeä tähänkin kaivattaisiin. Venäjä voisi vuorostaan hoitaa päästönsä kuriin.

    Liekkö Suomen uusilla rajoituksilla Itämeren tilaan mitään vaikutusta? Sama saatettaisiin saada aikaan tehokkaamminkin; ”Matti Lappalainen on osallistunut yli sadan järven ja yhden merenlahden hapetuspumppaukseen Suomessa. Hän änHän laskee, että yhden merestä happipumppauksella poistettavan fosforikilon hinta jäisi alle kymmeneen euroon, kun se muilla vesiensuojelukeinoilla olisi satoja euroja. Suomen haja-asutuksen jätevesijärjestelmien uudistuksessa yhden fosforikilon poistaminen maksaa jopa tuhat euroa. ”