Komissio antoi vast´ikään marraskuussa 2011 ehdotuksen EU:n uudesta kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta maahanmuuttoon. Liikkuvuuskumppanuudet, väärinkäytösten torjuminen ja takaisinotto ovat uudessa ohjelmassa keskeisessä osassa.

EU:n lähinaapureille sekä Tunisialle, Marokolle ja Egyptille tarjotaan aluksi liikkuvuuskumppanuuksia. Kumppanuuksissa on tarkoitus keskittyä helpottamaan laillista maahanmuuttoa ja tehostamaan sen organisointia. Lisäksi keskitytään toteuttamaan tehokkaita ja inhimillisiä toimia laittoman maahanmuuton torjumiseksi. Kumppanuuden osana tehdään myös sopimuksia, jotka koskevat takaisinottoa. EU käynnistäisi paluumuutto-ohjelmia niille, jotka haluavat palata kotimaahansa.

Liikkuvuuskumppanuuden osana tehdään sopimuksia, joiden tarkoituksena on helpottaa viisumien myöntämistä, jos kumppanimaat täyttävät sovitut kriteerit maahanmuuton, turvapaikkapolitiikan ja rajavalvonnan suhteen. Tarkoitus on myös helpottaa opiskelijoiden, tutkijoiden ja liikemiesten EU-viisumin saantia. EU pyrkii vaurauden takaamiseksi huolehtimaan siitä, että se menestyy nykyistä paremmin kilpailussa lahjakkuuksien houkuttelemiseksi maailmalta.

Tämän lisäksi perustetaan maahanmuuton ja liikkuvuuden resurssikeskuksia. Keskuksien tarkoituksena on tarjota sekä yksittäisille maahanmuuttajille että EU:n kumppanimaille resursseja ja tukea osaamisen ja työvoiman yhteensovittamisessa. Marraskuussa avattu EU:n maahanmuuttoportaali auttaa komission mukaan unionista kiinnostuneita henkilöitä tekemään valistuneempia päätöksiä maahanmuutosta ja liikkuvuudesta.

Komissio katsoo, että EU:n toimintaa tulisi muuttaa maahanmuuttajakeskeisemmäksi. Maahanmuuttajille olisi annettava lisää tietoa heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Myös ihmisoikeuksia olisi vahvistettava lähtö-, kauttakulku- ja kohdemaissa. Yhteisten etujen ja huolenaiheiden tunnistaminen ja yhteistyön tehostaminen on tärkeää. Lisäksi rahoitusta tulisi jatkaa ja rahoitusvälineitä käyttää ”kattavasti ja johdonmukaisesti”. Euroopan komissio on rahoittanut vuodesta 2005 EU:n ulkopuolella noin 300 maahanmuuttoon liittyvää hanketta, joiden yhteisarvo on 800 miljoonaa euroa. Näitä hankkeita ovat olleet mm. resurssikeskusten perustaminen Länsi-Balkanille ja Aasiaan sekä liikkuvuuskumppanuuksien täytäntöönpanoa tukevat projektit Itä-Euroopassa ja Afrikassa. 

 
Turvapaikkapolitiikan uudistukset

EU:n yhteistä turvapaikkapolitiikkaa on kehitetty vuodesta 1999 lähtien. Tällöin Tampereen huippukokouksessa asetettiin tavoitteeksi yhteisen turvapaikkapolitiikan ja turvapaikkajärjestelmän luominen.

Yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän perustamisen ensimmäisessä vaiheessa, vuosina 1999–2005, hyväksyttiin useita lainsäädännöllisiä toimenpiteitä vähimmäisvaatimuksien yhdenmukaistamiseksi. Lisäksi taloudellista solidaarisuutta vahvistettiin luomalla Euroopan pakolaisrahasto, jolle on myönnetty rahoitusta vuosiksi 2008-2013 628 miljoonaa. Tärkeimpiä säädöksiä olivat: direktiivi koskien turvapaikanhakijoiden vastaanotto-olosuhteita, direktiivi koskien määritelmää siitä, kuka katsotaan pakolaiseksi tai toissijaista suojelua saavaksi, direktiivi koskien turvapaikkamenettelyä sekä Dublin-asetus.

Dublin-asetus määrittää sen, mikä EU-valtio on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Dublin-asetuksen myötä pyritään varmistamaan, että vain yksi jäsenvaltio käsittelee kunkin turvapaikanhakijan tapausta. Asetuksen mukaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä on vastuussa se EU-jäsenmaa, johon turvapaikanhakija ensimmäiseksi EU:n alueella saapuu. Tarkoituksena on myös estää turvapaikanhakijoita harjoittamasta ”turvapaikkashoppailua” eli toimintaa, jossa turvapaikanhakija jättäisi hakemuksensa maihin, joissa olisi todennäköisempää saada hyväksytty päätös ja paremmat sosiaaliset edut. Samat periaatteet pätevät nykyisin voimassa olevaan Dublin II-asetukseen. Komissio hyväksyi joulukuussa 2008 Dublin II ‑asetuksen muuttamista koskevan ehdotuksen. Ehdotuksen käsittely on vielä kesken. Muutoksen tavoitteena on parantaa mm. järjestelmän toimivuutta.

Ensimmäisen vaiheen jälkeen oli aika tarkastella tulevaisuuden suuntaviivoja.  Komissio julkaisi 2008 Turvapaikkapolitiikan toimintasuunnitelman, joka  sisältää kolme ulottuvuutta, joilla tuetaan yhteistä turvapaikkajärjestelmää ja erilaisia tavoitteita. Nämä tavoitteet on myös vahvistettu Eurooppa-neuvoston tasolla.

1. Suojelun tason harmonisointi EU:n tasolla.

Turvapaikka halutaan taata sitä tarvitseville ja turvapaikan saaneille halutaan antaa yhtäläinen asema koko EU:n alueella. Erityisesti halutaan yhtenäistää ja parantaa vastaanoton vähimmäisvaatimuksia, taata samanarvoiset ehdot suojelun saamiselle, ja määritellä milloin EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä on pidettävä pakolaisina tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä.

2. Käytännön yhteistyön tehostaminen ja tukeminen

Yhteisen turvapaikkalainsäädännön myötä EU-jäsenmaiden välistä yhteistyötä halutaan vahvistaa käytännön asioissa. Kesällä 2011 perustettu Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto on yksi uusi yhteistyömuoto. Myös muiden EU:n virastojen, kuten rajaturvallisuusvirasto Frontexin, Europolin ja perusoikeusviraston toimintaa on koordinoitava paremmin.

3. Keskinäinen solidaarisuus ja vastuuntunto EU:n sisällä sekä suhteissa kolmansiin maihin

Lissabonin sopimuksen myötä EU:n turvapaikkapolitiikkaan pätee solidaarisuuden ja reilun taakanjaon periaate. Euroopan komissio ehdottikin 2.11.2011 jäsenvaltioiden keskinäisen solidaarisuuden lisäämistä turvapaikka-asioissa. Tiedote on vastaanotettu parlamenttiin ja se on valmisteluvaiheessa LIBE-valiokunnassa. Tavoitteena on varmistaa, että kaikki, jotka tarvitsevat suojelua, myös saavat sitä. Joidenkin maiden nähdään ottavan turvapaikanhakijoita vastaan aivan liian vähän, jolloin kuormitusta syntyy muille maille enemmän. Vuoden 2011 alkupuoliskolla yli 75 prosenttia kaikista turvapaikkahakemuksista tehtiin vain kuudessa jäsenvaltiossa: Ranskassa, Saksassa, Belgiassa, UK:ssa, Ruotsissa ja Italiassa.

Tarkoitus ei ole välittömästi perustaa mitään uutta välinettä pakolaisten fyysiseen jakamiseen jäsenmaiden kesken, mutta muita tapoja taakan jakamiselle etsitään kuumeisesti. Halutaan mm. käynnistää tutkimus jossa arvioidaan mahdollisuuksia käsitellä turvapaikkahakemukset EU:sa yhteisesti, etsitään keinoa Dublin-asetuksen väliaikaiselle keskeyttämiselle poikkeustapauksissa, ja yhteisvastuun nimissä halutaan antaa taloudellista tukea maille, jotka vastaanottavat suuren määrän turvapaikanhakijoita.

Kaiken edellisen tiivistäen voisi kai todeta, että myös maahanmuuton alalla EU:ssa tapahtuu koko ajan paljon asioita, joista suurimmasta osasta tavallinen kansalainen ei koskaan kuule mitään. Yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistukset pyritään ottamaan käyttöön tämän vuoden kuluessa. Kaikki suunnitellut uudistukset eivät ole kehnoja, mutta osa vaikuttaa vaarallisilta ja taas kerran jäsenmaiden itsenäistä päätösvaltaa kaventavilta. Esimerkiksi tiedeosaajien ja vaikeasti saatavan työvoiman houkutteleminen Eurooppaan on järkeenkäypää. Sen sijaan humanitaarisen maahanmuuton suhteen oma perusperiaatteeni on, että yhteisesti EU:sa voidaan asettaa vain rajoitteita ja tehostaa valvontaa, kun taas kaikki maahan ottamiseen liittyvät päätökset kuuluvat yksinomaan jäsenmaille.